perjantai 11. joulukuuta 2015

Antti Holma: Järjestäjä

Paljon tulee vastaan niitä kirjoja, joita on kovasti kehuttu ja sen myötä saattaa olla jonkinlaisia ennakko-oletuksia ja -odotuksia. Antti Holman Järjestäjän kohdalla omat ennakko-oletukset liittyivät kuitenkin tiivisti mielikuvaan Antti Holmasta. Kuka oikeastaan on tämä kreikkalaista jumalaa muistuttava ilmestys, joka on onnistunut muutamassa vuodessa hankkimaan itselleen oman tv-shown, kirjoittamaan kirjan ja runokirjan ja on fiksu ja upea vaikka kakkavitsit lentävätkin?

Suomessa kulttuuriset moniosaajat ovat helposti niitä, jotka joutuvat aavistusta suuremman suurennuslasin alle. Että eihän se näyttelijä nyt voi olla kirjailijakin. Ja koska Antti Holma vaikuttaa taivaalliselta ilmestykseltä, olen itsekin (tietenkin) suhtautunut ennakkoluuloisesti kaikkeen mitä hän on tehnyt. Että ei kai se nyt voi kaikessa olla hyvä? No se runokirja nauratti puoleen väliin asti, sitten vitsi mielestäni vanheni, mutta olihan se ihan hauska. Antti Holman Showhun ihastuin lopulta täysin Sanden ja Suvi-Tuulin myötä- niissähän hän heittää sopivasti läppää itsestään ja ilmeisesti se on tie kateellisen suomalaisen sydämeen? No joo, mutta hauska oli, harmittaa ettei jatkoa taida tulla. Ei siis showlle, eikä Sandelle ja Suvi-Tuulille.

Koska kirjailija oli tosiaan niin "tuttu" oli Järjestäjässä Holman ääni oli mielessäni vahvasti läsnä. Järjestäjän päähenkilö on kirjastossa työskentelevä Tarmo, joka rakastuu teatteriesityksessä yhteen lavalla olleista näyttelijöistä ja tämän jälkeen hän pestautuu kyseiseen teatteriin järjestäjäksi. Juoni on lyhykäisyydessään tämä. Kantava teema on Tarmon oman miehisyyden etsiminen. Tarmo on mies, jota naiset rakastavat- kirjaston naiset, mutta myös naapurin tädit, opettajat, kaupan kassat, tutut ja tuntemattomat. Tarmosta haetaan kuuntelijaa seksielämän ongelmiin tai kuuntelemaan pahaa toisista naisista. Miesten kanssa Tarmo ei sen sijaan osaa olla, eikä hän omasta mielestään ole oikein mies itsekään: "Seppo nousi penkiltä ja kohensi hieman muniaan. Hän oli sellainen mies, joka minä kuunaan en voisi olla. En edes halunnut olla Seppo, mutta jostain oli aloitettava."




Pääjuonta mielenkiintoisempaa Järjestäjässä mielestäni olikin Tarmon miehuuden etsintä ja siihen liittyvät pienet havainnot ja oivallukset. Naiseus ja äitimyytti ovat toistuvia ihmettelyn aiheita (tai ehkä vain naisena törmään niihin helpommin), mutta miehuutta pohtivia hahmoja tuntuu osuvan vastaan harvemmin. Toki luen paljon miesten kirjoittamia kirjoja ja sellaisia kirjoja, joissa päähenkilö on mies, mutta Järjestäjässä pohditaan hyvin vahvasti kuinka ollaan mies ja kuinka miesten väliset sosiaaliset suhteet toimivat. Epäsopivat tunnistetaan joukosta ja Tarmo saakin teatterissa äkkiä itselleen lempinimeksi Tarja, jolla selvästi asetetaan hänelle oma paikkansa suhteessa teatterin muihin miehiin.

"Minä halusin olla millainen tahansa mies, mutta eniten sellainen kuin Daniel, voimakas, itsenäinen, hyväntahtoinen mies. Mutta minä olin inhottava, kostonhimoinen, naismainen korppitkotka, vaanin tilaisuutta päästä rankaisemaan ja haistelemaan ja runkkailemaan."

Järjestäjä ei ole (ehkä?) perinteinen "kuinka minusta tuli minä" esikoinen, mutta yhtymäkohtia Holman omaan elämään on ainakin jonkin verran. Holma on antanut itsestään varsin erakkomaisen kuvan haastatteluissa ja sitä myös kirjan Tarmo on. Samoin Antti Holma on kertonut siitä, kuinka joitakin vuosia sitten jätti alkoholin juomisen kokonaan ja alkoi käymään salilla- myös Tarmo etsii sisäistä miestään raudan keskellä. Antin tavoin myös Tarmo on muuttanut nuorena poikana maalta kaupunkiin. Vielä pisteenä iin päällä on tietenkin tarinan sijoittuminen teatterimaailmaan ja Tarmon homoseksuaalisuus.

Antti Holma on muutenut sanonut eräässä haastattelussa, että hän on Suomen epäonnistunein mies, sillä hän on vasuri, sivari ja hinttari. Miehisyyden syvintä olemusta pohdittiin myös Antti Holman Shown sketsissä.

Kaiken kaikkiaan kirja on helppolukuinen, sopivan koukuttava ja sujuvasti kirjoitettu. Vaikka kirjassa on paljon hauskuutta ja huumoria, on siinä kuitenkin jotain raskasta ja jopa hieman traagista. Syksyn osalta lukemiseni on muutenkin ollut hiukan laiskanpuoleista, joten tämä oli juuri sellainen kevyempi välipala jota tarvitsin. Kepeydestä ja helppoudesta huolimatta jäi kuitenkin mukavasti myös pohdittavaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti