sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Susanna Alakoski: Köyhän lokakuu

Olen siinä mielessä hieman hassu lukija, että pääsääntöisesti jos löydän kirjailijan, jonka teoksesta pidän erityisen paljon niin saatan olla parikin vuotta lukematta hänen muita teoksiaan. Tämä yksinkertaisesti siitä syystä, että haluan säästellä jäljellä olevia teoksia. Esimerkiksi Miika Nousiaisen Maaninkavaara oli mielestäni erinomainen, mutta Maaninkavaaran lisäksi Nousiainen on kirjoittanut vain kaksi kirjaa. Entä jos luen ne ja hän ei enää koskaan kirjoita romaania? Säästellään siis vielä. Ja lukemistahan minä löydän joka tapauksessa aina, se ei ole mikään ongelma.

Siksi nyt tapahtuikin melkoinen poikkeus, sillä luin Susanna Alakosken Hyvää vangkilaa toivoo Jenna -kirjan viime kuussa ja nyt jo tartuin seuraavaan Alakosken teokseen. Mainittakoon tosin että nyt luettu Köyhän lokakuu on päiväkirja ja omaelämäkerta, mutta myös viimeinen Alakosken teos jota en ole lukenut (lukuunottamatta hänen kirjoittamiaan lastenkirjoja). Varasin tosin Köyhän lokakuun kirjastosta viime syksynä ja pitkän odotuksen jälkeen tämä nyt näemmä sattui päätymään minulle juuri edellisen Alakosken jälkeen. Ehkä niin oli hyvä.



Alakosken kaunokirjalliset teokset Sikalat (2007) ja Hyvää vangkilaa toivoo Jenna (2010) lukeneena Köyhän lokakuu (2013) ei varsinaisesti tarjoa suuria yllätyksiä. Alakosken aikaisemmat fiktiiviset teokset ovat selvästi nojanneet omakohtaisiin kokemuksiin köyhyydestä, luokkayhteiskunnasta, päihdeongelmista ja väkivallasta. Teokset ovat kuitenkin olleet fiktiota, eikä niistä ole voinut saada selvyyttä siihen mikä kohta on ehkä totta ja mikä satua. Siksi aikaisemmat teokset lukekeena Köyhän lokakuu teki minuun todella suuren vaikutuksen ja samalla se rutisti sieluni ryttyyn.

Fiktiivisten romaanien yhtymäkohtia Alakosken omaan elämään tuntui olevan yllättävän paljon ja Köyhän lokakuussa tulee esiin vielä paljon hirvittäviä asioita, joita ei ole noissa fiktiivisissä teoksissa käsitelty. Se millaiset lähtökohdat elämä on Susannalle jakanut ja kuinka hän on sieltä ponnistanut nykyiseen elämäänsä tuntuu uskomattomalta.

Köyhän lokakuuta varten Alakoski kävi läpi hänen perheestään kirjattuja sosiaalihuollon raportteja, poliisin pöytäkirjoja ja potilaskertomuksia.

Asiakasasiakirja Ystadin kunta 21.12.1972
(Alakosken perhe)
Lapset saavat kukin 10 kruunua joulukadun avajaisia varten. Rouvan sairauspäivärahasta 10 kruunua/päivä on 6 kruunua mennyt sairaalaan.
(Köyhän lokakuu, s.26)

Alakosken tuttuun tyyliin Köyhän lokakuu on kirjoitettu hyvin pätkittäin ja ajatusvirrassa siirrytään aiheesta ja paikasta toiseen. Minua kirjoitustapa miellyttää, enkä kokenut sitä hankalaksi.

Kirja on samaan aikaan päiväkirja ja elämäkerta. Köyhän lokakuu on kirjoitettu lokakuun aikana ja jokainen kappale on yksi kuukauden päivistä. Niissä käydään läpi sen päivän todellisia tapahtumia, mutta myös ajatuksia, tunnelmia ja muistoja. Kuukauden aikana sukelletaan Alakosken lapsuuteen ja nuoruuteen, työhistoriaan, aikuisuuteen ja nykyhetkeen.

Köyhyyttä tutkinut ja aiheesta jatkuvasti kiinnostunut Alakoski tarkkailee lokakuuta myös kodittomat mielessään. Jos luvataan tuulista ja koleaa säätä hän pohtii miten kadulla elävät pärjäävät. Maksullisten vessojen lisääntyessä hän suree sitä, etteivät kodittomat pääse käymään vessassa tai peseytymään. Kuun aikana hän kohtaa kodittoman naisen, joka on kyykistynyt pissalle kahden auton väliin. Hän asettuu näköesteeksi, että häpeällisessä tilanteessa oleva nainen saa edes vähän yksityisyyttä.

Köyhän lokakuu on hyvä ja koskettava teos, mutta lukija saa siitä varmasti enemmän irti, mikäli Sikalat ja Hyvää vangkilaa toivoo Jenna on jo luettu.

Ja lopuksi vielä: tämä kirja oli täydellisen muotoinen. Ei niin pitkä ja kapea kuin kirjat yleensä, vaan hieman lyhyempi ja neliömpi (18cm x 12cm). Kirjat ovat minulle myös fyysinen kokemus ja juuri tällaiset seikat, kuin kirjan muoto ja taitto toisinaan hyvällä onnistumisellaan ilahduttavat. Tästä voinee arvata, etten järin innokkaasti kaipaa e-kirjoja elämääni.