John Williams: Stoner

On kirjoja, joista kuulee niin paljon hyvää, että niiden lukeminen lopulta hieman jännittää. Tällä kertaa tämä jännitystä aiheuttanut teos oli John Williamsin Stoner (joka kävi minulla kotona jo kesän kynnyksellä, mutta jälleen liian vähäinen lukuaika johti siihen, että palautin kirjan kirjastoon ja jonottelin sen uudelleen itselleni), jonka kannessakin on varsin mahtipontinen lainaus The New Yorkerista; "Suurin amerikkalainen romaani, josta et ole koskaan kuullut." 

Stoner on kirjoitettu jo vuonna 1965, mutta teos on noussut kunnolla esiin vasta nyt. Kirjan kirjoittanut John Williams (1922-1994) oli itse kirjallisuudentutkija ja -opettaja, kuten myös kirjan päähenkilö Stoner, mutta kirjan alussa kirjailija kertoo kirjan olevan sepitettä, joten omaelämäkerrallisesta teoksesta ei ole kyse.

Kirjan päähenkilö on William Stoner, joka syntyy 1891 pienelle kurjalle maatilalle vanhempiensa ainoaksi lapseksi. Nuori mies lähetetään 19-vuotiaana opiskelemaan agronomiksi, jotta tilan tulevaisuuden mahdollisuudet paranisivat. Stoner kuitenkin löytää elämänsä kielen ja kirjallisuuden, eikä lopulta palaa enää maalaistaloon, vaan jää opiskelemaan ensin englanninkielen ja kirjallisuuden opintoja ja lopulta vielä opettajaksi yliopistolle. Kirjan alussa on saatteena juoni kokonaisuudessaan (en oikein ymmärtänyt miksi), joka kannattaa skipata, mikäli haluaa lukea tarinan itse. 

Williamsin teos on koruton ja elämän kokoinen kuvaus elämästä. Päähenkilön jopa hieman lohduton elämä toi mieleeni paikoitellen Charles Dickensin David Copperfieldin (jota en tosin jaksanut lukea kokonaan), mutta Dickensiin verrattuna kerronta on sujuvampaa ja tarina etenee nopeammin. Aivan heti en rakastunut tähän ja vaikka kirjaa lukikin ihan mielellään eteenpäin en oikein ymmärtänyt, että mistä kaikki se kuhina  oikein johtuu. Hiukan puolivälin jälkeen jotain kuitenkin nitkahti paikoilleen. Stonerissa on erikoista kaihoa ja kauneutta ja arkisuuden tarkkanäköisyyttä. Kerronta vie taitavasti lukijansa 1900-luvun alkuun ja kuljettaa vuosi vuodelta muuttuvassa maailmassa läpi maailmansotien. Kirjan lopussa paljon asioita ja teemoja on jätetty auki, eikä koko elämän kattavia selityksiä pyritäkään löytämään.

Stoner pohtii elämäntarkoitusta ja -mielekkyyttä osin hiljaisesti rivien välistä tuomatta sitä suoraan lukijan kasvoille. Elämä rullaa eteenpäin omalla painollaan ja Stoner hiljaisesti tyytyy osaansa. Hiljainen jurotus sopii varsinkin suomalaisen lukijan mielenmaisemaan.

Vaikka varsinkin alussa sain kirjasta hieman David Copperfield -fiiliksiä Stoner tuntuu myös hyvin ajattomalta ja kesken kaiken huomasin jopa hämmästyväni sitä, että tämä on tosiaan kirjoitettu jo 1960-luvulla. Erityisen juonivetoinen Stoner ei kuitenkaan ole ja vaikka moni tästä on paljon pitänyt, niin luulen että vähemmän lukevalle, vetävää tarinaa etsivälle kirja tuottaa pettymyksen.

Minusta tämä oli haikea ja kaunis ja tuo kansikuva on yksi upeimpia ikinä.