sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Pirkko Saisio: Punainen erokirja

Pirkko Saisio on henkilö, joka on jotenkin aina ollut minulle olemassa, mutten ole koskaan aiemmin lukenut mitään hänen kirjaansa. Luulen, että olen ohimennen kohdannut jotain tekstikatkelmia ja haastattelujakin olen katsonut/kuunnellut/lukenut. Siis jotenkin olen tiennyt kuka ja millainen tyyppi hän on, salaa olen jopa kaukaa ihaillut ja arvostanut häntä kuitenkaan hänen töihinsä paneutumatta.

Kiinnostuin kesän aikana HLBTI -aiheisesta kaunokirjallisuudesta. Omat näppini olivat pelissä vuoden 2014 Helsinki Priden osalta ja huikean tapahtuman jälkeen halusin myös aihepiiriä käsittelevän lukukokemuksen (siis muitakin kuin Jonas Gardellin Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin -sarjan tai Marja Björkin Poika -kirjan). Twiittasin tästä Helmet-kirjastolle ja sieltä tuli vastauksena suora linkki valmiiseen listaan. Ai, että kuinka hyvää palvelua!
Kuitenkin koska lainaan kroonisesti liikaa kirjoja tällaiset ei-niin-kiireelliset saavat sitten odottaa vuoroaan hetken, uutuudet kun pitää jonojen takia lukea heti mikäli ei halua jonotella uudestaan. Kirja on siis ollut minulla lainasta elokuusta asti, mutta sain sen luettua vasta hiljattain. Ja todella pidin lukemastani.

Punainen erokirja on itse asiassa Saision omaelämäkerrallisen trilogian kolmas osa. Nyt mentiin siis hieman takaperoisessa järjestyksessä, mutta lukukokemusta tai asioiden ymmärtämistä se ei haitannut (joskaan en toki voi väittää sitä, etteikö lukukokemus voisi olla vielä parempi, mikäli edelliset osat on luettu). 

Ajallisesti kirja sijoittuu pääasiassa 1970 -luvulle, Saision opiskelija-aikoihin ja ennen kaikkea ihmissuhteisiin. Saisio kertoo rakkaudestaan Klovnisilmäiseen tyttöön ja Havvaan. Myöhemmin löytyy elämänkumppani Honksu. Rakkaus ehtii repiä rikki, monta kertaa. Suomen rikoslaista homoseksuaalisuus poistettiin 1971 ja vuonna 1981 homoseksuaalisuus lakkasi olemasta virallisesti listattu sairaus. Kaapista ulos tulemisensa jälkeen Saisio on käynyt äitinsä kanssa jotakuinkin seuraavanlaisen puhelinkeskustelun:

"- Ollaan isän kanssa tässä mietitty, että voidaan kustantaa sulle yksityislääkäri, jolle menet puhumaan tästä ongelmastas.
Sanon, että minulla ei ole ongelmaa.
Sydän lyö niin, että kylkiluihin sattuu.
Sanon, että ongelma on aivan muualla, esimerkiksi yhteiskunnassa, joka ei tunnista eikä tunnusta rakkautta rakkaudeksi vaan...
-Että lääkäriin et suostu menemään, vaikka me se isän kanssa kustannettais, äiti keskeyttää.
-Tarkotat siis psykiatria, minä kysyn.
-En tarkota, äiti vastaa. - Semmoset sinä puhut puolelles kymmenessä minuutissa, kai mä nyt sinut tunnen. Tarkoitan oikeaa lääkäriä."

Vaikka keskustelu on toki äärimmäisen surullinen, niin silti se oli mielestäni yksi kirjan huikeimpia hetkiä, äidin kommentti kertoo tyttärestä aivan valtavan paljon. Siis se, että hän on sitä mieltä, että Pirkko saisi puhuttua psykiatrin puolelleen.

Punainen erokirja soljuu tilanteesta, hetkestä ja ennen kaikkea tunteesta toiseen. Kirjassa on rohkeutta, rakkautta, taidetta. Suruja, iloja täyttä elämää. Niin paljoin tunnetta! Tarinan kerrontaan kuitenkin hyvin pätkittäin ja kerronan tyylinä se ei toki miellytä kaikkia. Juuri kerronan vuoksi Saisio on erimerkiksi Goodreadsin arvioinneissa saanut varsin monenlaisia tähdityksiä ja kommentteja. Itse pidän tällaisesta kirjoitustyylistä. Kun ajatuksesta saa kiinni, niin teksti vie mukanaan ja loogisesti paikasta toiseen. Saisio vaatii lukijaansa keskittymään häneen täysin, mutta antaa yhtä paljon myös takaisin.

Punainen erokirja voitti muuten Finlandia -palkinnon vuonna 2003. Hän lahjoitti koko palkintosumman Setalle. Saision ystävät olivat perustamassa Setaa, myös tätä sivutaan kirjassa.



En millään haluaisi viedä tätä takaisin kirjastoon, vaikka kirjan kansi onkin ruma.