Kuten sanottu, olen kiinnostunut dystopioista. Sattuman ja googlettelun kautta internet kertoi minulle, että Stephen King on aikoinaan kirjoittanut salanimellä teoksen Pitkä marssi, jonka perusidea on se, että joukko poikia laitetaan marssimaan ja vain yksi heistä selviää lopulta hengissä. Tämä riitti minulle alustukseksi ja kirja lähti heti lainaan kirjastosta.
Pitkä marssi on julkaistu suomeksi yhteispainoksena Raivo -nimisen teoksen kanssa. Molemmat teokset on kirjoitettu 1970-luvulla Richard Bachman -salanimellä, jota King käytti 1970- ja 1980-luvuilla. Kaiken kaikkiaan hän kirjoitti salanimellä viisi teosta. Kirjan alussa on myös pieni alustus siitä, miksi King päätyi käyttämään salanimeä.
Pitkä marssi oli siis se, josta olin erityisen kiinnostunut, mutta lopulta päädyin lukemaan molemmat tarinat. Raivo (1977) käsittelee kouluampumista kouluampujan näkökulmasta ja aiheen ollessa ajankohtainen vielä tänäkin päivänä päädyin lukemaan myös sen. Yhteispainoksen laajuus on kaiken kaikkiaan 446 sivua, joten molemmat kirjat olivat melko lyhyitä ja Kingin kieli tuttuun tapaan nopeaa ja helppoa luettavaa.
Raivo ja Pitkä marssi ovat erillisiä, joskin melko yhtenäisiä teoksia. Molemmissa kirjoissa päähenkilönä on aikuisuuden kynnyksellä keikkuva nuori mies ja kerronta keskittyy tilanteeseen jossa asiat tapahtuvat, hetkessä olemiseen. Molemmissa tarinoissa on myös muistoja, jolloin päästään vallitsevasta tilanteesta hetkeksi muualle.
Raivossa päähenkilö Charlie on aloittanut kouluampumisen ja ottanut omat luokkatoverinsa panttivangeiksi. Pitkässä marssissa sata nuorta miestä aloittaa pitkän marssin, jolla ei ole lupa pysähtyä. Liian hitaasta vauhdista satelee varoituksia ja keskeyttäjät ammutaan. Lopulta vain yksi marssija säilyy hengissä. Kirjojen juonettomuus, yksinkertainen asetelmallisuus ja yhteneväiset henkilöhahmot saavat tarinat tuntumaan jopa siltä, että sama tarina on kirjoitettu kahteen kertaan, vain hieman kelaa pyöräyttämällä. Pyörää ei ole yritettykään keksiä uudestaan. Se on sääli, koska molemmilla tarinoilla olisi mielestäni ollut mahdollisuus kasvaa jättipoteiksi.
Luin Stephen Kingiä paljonkin joskus varhaisessa teini-iässä, mutta sitten se vain yksinkertaisesti jäi. Nämä luettuani ymmärrän hyvin miksi. Erityisesti Raivossa King onnistuu luomaan välillä todellisia jänniteitä ja petaamaan kinkkisiä ja kiinnostavia tilanteita. Molemmissa kirjoissa on jotain hämmentävää seksuaalista kuohuntaa ja homoseksuaalisia viittauksia ja nuorten miesten maailma tuntuu olevan täynnä jotain kovaa ja karskia, mutta kuitenkin lähinnä vain pinnallista. Henkilöhahmot ovat tylsiä, yksioikoisia ja onttoja. Yksinkertaisen asetelman ideahan on kuitenkin lopulta päästä jotenkin syvälle ihmiseen ja tässä erityisesti Pitkä marssi tuotti lopulta pettymyksen.
Raivo ja Pitkä marssi olivat pettymys minulle, joka odotti enemmän, mutta toisenlainen lukija voi näistä hyvinkin innostua. Kiinnostavia kyllä, mutta täydellisiä ei. Kelpoa kesäluettavaa, helppo teksti soljuu eteenpäin.
Kirjaston kirja oli muuten vuodelta 1992 ja tässä ihaninta oli se, että kirja tuoksuu vanhalta kirjalta! Tuoksupisteet, niitä harvoin saa antaa.
