Kuten olen jo muutamaan otteeseen täällä maininnutkin, niin en juurikaan osta kirjoja itselleni, mutta kuitenkin vastaanotan niitä mielelläni lahjaksi. On mielenkiintoista huomata, mitä kirjoja muut valitsevat minulle luettavaksi. Olen kuitenkin sikäli inhottava kirjalahjottava, että saattaa helposti vierähtää parikin joulua, ennen kuin tartun lahjakirjaan. Tämä yksinkertaisesti johtuu siitä syystä, että kannan kaiken aikaa kirjastosta luettavaa kotiin selkä vääränä ja oman hyllyn kirjoilla nyt ei vaan ole kiire mihinkään. Ne odottavat oikeaa hetkeä.
Mutta sen oikean hetken tullen on ihanaa, kun omasta hyllystä löytyy luettavaa ja yleensä huomaa säästelleensä jotain teosta juuri oikeaan hetkeen. Kiitos siis äidille muutaman vuoden takaisesta joululahjasta, sen aika oli NYT.
Luen aina työmatkoillani, varsinkin aamuisin, mutta tässä muutama viikko takaperin olin niin kertakaikkisen väsynyt, että sillä hetkellä kesken ollut kirja J-P Koskisen Ystäväni Rasputin tuntui aivan liian raskaalta aamulukemiselta väsyneelle mielelle. Sen sijaan novellikokoelma oli juuri se, mitä tarvitsin ja onneksi apu löytyi omasta kirjahyllystä! Tätä siis tarkoitan sillä, että kirjaan tarttumisessa saattaa todella kestää, mutta yleensä sitten kun sen lopulta lukee on juuri oikea hetki- keksin illalla laukkua pakatessani, että ratkaisu kaikkeen on novellit ja onneksi ei sillä hetkellä tarvinnut tuskailla sen kanssa, että kirjasto on jo kiinni.
Työmatkaluettavaksi valikoitui siis Miina Supisen Apatosauruksen maa (2010). Kokoelma on jaettu kolmeen osaan, jotka sisältävät yhteensä 21 novellia. Lyhyimmät ovat muutaman sivun mittaisia ja pisimmät taas parisen kymmentä sivua, ehkä vielä omiin lukuihin jaettuna.
Kuten novellikokoelmissa yleensä, niin myös tämä teos sisälsi tekstejä, joista piti enemmän ja joita piti pohdiskella hetken aikaa ennen seuraavaan siirtymistä, mutta toisaalta myöskin tekstejä, jotka vain lukaisi läpi ja siirtyi seuraavaan. Yksikään novelleista ei ollut mielestäni huono, mutta jotkut nousivat toisten yläpuolelle.
Teksteissä käsitellään hyvin erilaisia aiheita ja teemoja ja vaihdetaan sujuvasti näkökulmaa sukupuolta ja ikää vaihdelleen. Suosikkinovellieni joukosta löytyy esimerkiksi vahtimestari, joka päivästä toiseen vahtii nykytaideteosta (tässä novellissa oli muuten mielestäni ehkä koko teoksen hienoin lause: "Vahtimestari ajatteli terasseja, joilta mies saattoi löytää naisen.", ei mikään maailmoja muuttava kommentti, mutta joskus jokin yksittäinen lause vain kolahtaa!) ja isä joka tuskastuu kun tytär ei osaa arvostaa kauniita lelujaan (joilla isä ehkä jopa itse leikkisi mielellään).
Supisen novellit tarjoavat mielestäni mukavaa ajatusten ja arjen pyörittelyä uudelle tasolle ja novellien vahvuus on se, että voidaan hetkeksi keskittyä yhden palikan uudelleen kääntämiseen, mutta kokonaisia maailmoja ei tarvitse luoda uuden kirjan verran.
Apatosauruksen maan jälkeen oikeastaan jälleen ihmettelin, että miksi novellikokoelmiin tulee tartuttua niin harvoin. Etenkin tällaiselle työmatkalukijalle novellit sopivat paremmin kuin hyvin!
Suosituksia hyvistä novellikokelmista otetaan siis ilolla vastaan!!
Omissa kirjoissa on myös se kiva puoli, että löytää kauniita kansia paperien alta
Ostin myös pitkästä aikaa omaan kirjahyllyyni täytettä. Helsingissä oli jälleen Sarjakuvafestivaalit ja nyt kun kerrankin on työssäkäyvä ja palkkaa saava ihminen niin päätin ostaa pari suosikkia oman pienen sarjakuvakokoelmani jatkoksi. Cyril Pedrosan Kolmen varjon lukemisesta onkin itse asiassa vierähtänyt niin pitkä tovi, että jokin syysilta (tai väsyneenä aamuna) taidankin tarttua siihen... Tosin saattaa taas parit joulut vierähtää ennen sitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti