Kauko Röyhkän toimittama Ville Haapasalosta kertova kirja oli taas yksi niistä kirjastolainoista, jota sai odotella niin pitkään, että kirjan saapumishetkellä olin ehkä menettänyt jo suurimman mielenkiintoni teoksen suhteen. Näin siis tuppaa käymään, kun joku asia on kaikkien huulilla- eli tässä tapauksessa kirjakauppojen hyllyillä ja helmetissä parin sadan lainaajan päässä. Siinä tohinassa sitten itselleenkin varailee ties mitä, mutta sitten kuukauden, kahden tai kolmen odottelun jälkeen mieli pöriseekin jo muiden kirjojen perässä.
Mutta vähätekstinen ja runsaasti kuvitettu Haapasalo oli juuri sellainen kirja, joka kulkee helposti romaanin rinnalla. Luettua siis tämäkin tuli, onneksi!
Vasta viime vuosina meille suomalaisille tutuksi tullut Haapasalo on ollut elokuvatähti Venäjällä jo pitkään. Nuori mies lähti aikoinaan opiskelemaan Neuvostoliittoon teatterikouluun, vaikkei puhunut sanaakaan venäjää. Huolimatta koulun ankarasta kurista, kurjista asumuksista, useammasta pahoinpitelystä ja ryöstöstä Haapasalo pysyi sitkeästi Venäjällä ja on nyt sekä kansan että virkamiesten suosiossa.
Venäjä vieressämme on jossain määrin suuri ja mystinen ja kun kurkataan Ville silmin ajassa taaksepäin Neuvostoliittoon tai siihen millainen Venäjä tänä päivänä on tarjolla on ihmetystä ja yllätystä. "Et kuitenkaan usko" onkin erittäin kuvaava nimi juuri tälle teokselle.
Haapasalon elämäntarina on mielenkiintoinen ja yksityiskohdat ja muistot huikeita. Itse olin esimerkiksi aidon hämmästynyt siitä, kuinka sekä Neuvostoliitossa että myöhemmin Venäjällä on panostettu tämän ihmisen seuraamiseen. Siis vakoiluun. Haapasalon kokemusmaailmasta ja tarinoista nousee esiin sellaisia juonenkäänteitä, että niiden kuvittelisi olevan väritetyistä amerikkalaisista elokuvista.
Siksi onkin harmi, että koko Suomen maasta tätä kirjaa on valittu toimittamaan Kauko Röyhkä. Vähättelemättä Röyhkän musiikillisia tai kaunokirjallisia ansioita hän on mielestäni ollut aivan väärä kaveri tämän teoksen toimittamiseen. Kirjan alun, puolivälin ja lopun Venäjäfiilistelyt ja kirjaan ja sen tekemiseen ja työstämiseen liittyvät ajatukset Röyhkän näkökulmasta ovat äärimmäisen epämielenkiintoisia ja turhia, mukasyvällisiä ja erittäin maalailevia. Pyrkimys vetää huomiota myös toimittajan- tai tässä tapauksessa ehkä vain haastattelijan, suuntaan on mielestäni perustelematonta.
Siksi onkin harmi, että koko Suomen maasta tätä kirjaa on valittu toimittamaan Kauko Röyhkä. Vähättelemättä Röyhkän musiikillisia tai kaunokirjallisia ansioita hän on mielestäni ollut aivan väärä kaveri tämän teoksen toimittamiseen. Kirjan alun, puolivälin ja lopun Venäjäfiilistelyt ja kirjaan ja sen tekemiseen ja työstämiseen liittyvät ajatukset Röyhkän näkökulmasta ovat äärimmäisen epämielenkiintoisia ja turhia, mukasyvällisiä ja erittäin maalailevia. Pyrkimys vetää huomiota myös toimittajan- tai tässä tapauksessa ehkä vain haastattelijan, suuntaan on mielestäni perustelematonta.
Lisäksi Röyhkä paljastaa taustatoimituksen puuttumisen ja journalistisen osaamattomuutensa useaan otteeseen. Omat hihani paloivat täysin, kun sivulla 160 Röyhkä kysyy Haapasalon ikää. Ikää! Asia, jonka pitäisi olla toimittajalle aivan selvää tai jos se ei ole, niin ei sitä ainakaan tuoda esiin 213 sivuisen teoksen sivulla 160.
Vähintään yhtä huonoa toimittamisen tasoa edustaa esimerkiksi sivun 146 kysymys: "Käki on sun leffoista ainoa, jonka olen nähnyt. Kerro siitä." Ensinnäkään ketään ei ehkä kiinnosta, kuinka monta Haapasalon elokuvaa Röyhkä on nähnyt- ei varsinkaan, jos hän on nähnyt niistä jotakuinkin sen ainoan, joka Suomessa tunnetaan. Ja hei, kerro siitä. Mikä kysymyksen asettelu! Tai sen puute.
Ja aivan niin, eihän se Kauko Röyhkä ole mikään toimittaja, mutta kyllä itseäni nyt lukijana, joka on kiinnostunut Ville Haapasalosta todella hiersi uskomattoman huono, siis olematon, toimittamisen taso ja aivan perustelematon toimittajan esiintuominen. Kirjaahan ei itseasiassa ole varsinaisesti toimitettu, vaan aina on Röyhkän kysymys ja Haapasalon vastaus. Myös Röyhkän vaimo Olga oli mukana ja kirjaan on upotettu myös muutamia hänen aivan tyhjänpäiväisiä kommenttejaan:
Ja aivan niin, eihän se Kauko Röyhkä ole mikään toimittaja, mutta kyllä itseäni nyt lukijana, joka on kiinnostunut Ville Haapasalosta todella hiersi uskomattoman huono, siis olematon, toimittamisen taso ja aivan perustelematon toimittajan esiintuominen. Kirjaahan ei itseasiassa ole varsinaisesti toimitettu, vaan aina on Röyhkän kysymys ja Haapasalon vastaus. Myös Röyhkän vaimo Olga oli mukana ja kirjaan on upotettu myös muutamia hänen aivan tyhjänpäiväisiä kommenttejaan:
VILLE: Nyt, kun mä olen tehnyt näitä Venäjä 30 päivässä -ohjelmia, niin niiden hienoin anti on ollut se, että nyt voi joku mummo tulla yhtäkkiä sanomaan lähikaupassa, että me katottiin mun miehen kanssa sun ohjelma ja päätettiin eka kertaa lähteä käymään Pietarissa. Se on parasta palautetta, mitä mä voin saada noista ohjelmista.
KAUKO: Totta kai se on hieno, valtava miljoonakaupunki aivan Suomen naapurissa, junalla kolme ja puoli tuntia... Tyhmää, jos tätä etua ei käytetä hyväksi.
OLGA: Mua kiinnostaa tämä ilmansuunta enenmmän kuin Ranska...
VILLE: Tai Ruotsi.
Anteeksi nyt vain, mutta jos olin pitkästynyt jo Röyhkän kommentin kohdalla, niin minua ei voisi vähempää kiinnostaa mikä ilmansuunta hänen vaimoaan sattuu kiinnostamaan.
Kirja on Röyhkästä huolimatta kuitenkin varsin mielenkiintoinen ja ennen kaikkea upeasti kuvitettu. Kirjan aukeamat ovat melko suuria ja teos on täynnä vaikuttavia koko sivun tai aukeaman kokoisia valokuvia. Isot plussat siis kuvaaja Juha Metson suuntaan, joka teki tästä lukukokemuksesta rutkasti miellyttävämmän.
Kirjan lopussa paljastuu, että tässä teoksessa oli tarkoitus keskittyä Villen 1990-luvun kokemuksiin ja mikäli teos menestyy, niin tulee toinen paketti Ville Haapasalosta Venäjällä 2000-luvulla. Hienoa tietää, että tarinoita on luvassa lisää, joskaan en varsinaisesti luota siihen, että toimittamisen taso tästä nousisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti