Melankolisuuteen taipuvaisena olen teini-ikäisestä asti tuntenut jännää mielenkiintoa Franz Kafkaa kohtaan. Yksinäinen taiteilija, joka kuolee suhteellisen nuorena (40-vuotiaana) ja joka ennen kuolemaansa pyytää ystäväänsä tuhoamaan omat tekstinsä. Ystävä ei kuitenkaan pyyntöä noudata ja Kafkan tekstejä julkaistaan tämän kuoleman jälkeen ja vuosien saatossa niiden saama arvostus vain kasvaa. (Tämän lyhyen ja hataran historiikin pohjana on oma muisti ja wikipedian artikkeli)
Lukiossa törmäsin jollain äikän kurssilla johonkin Kafkan tekstikatkelmaan (ei mitään hajua mikä tekstinpätkä oli kyseessä). Mielenkiintoni heräsi, mutta muutamia vuosia myöhemmin Oikeusjuttuun tarttuessani koin sen liian raskaaksi, enkä saanut teosta luettua loppuun. Huomasin toistavasti lukevani samoja sivuja uudestaan ja tuntui siltä, että tekstistä on mahdotonta saada otetta (juuri sellainen lukukokemus, joka opettaa pelkäämään klassikoita). Nyt kun kirjastossa osui kohdalle tämä novellikokoelma (jos tällaista ilmaisua voidaan käyttää, eihän Kafka tätä itse koonnut), niin mielenkiintoni heräsi uudelleen. Ehkä novellit olisivat helpompi tie Kafkan maailmaan...
Täytyy sanoa, että todella pidin lukemastani. Nälkätaiteilija sisältää esipuheen lisäksi 9 novellia, joista erityisiksi suosikeikseni nousivat Muodonmuutos ja Rangaistussiirtolassa (googlettelun perusteella nämä ovatkin sieltä Kafkan tuotannon tunnetuimmasta päästä).
Kafkan tarinoiden maailmat ovat kuin mielettömiä unia, jotka häilyvät jossain todellisuuden ja surrealismin rajamailla. Muodonmuutoksessa päähenkilö huomaa eräänä päivänä muuttuneensa yön aikana "suunnattomaksi syöpäläiseksi". Tämä kuvastaa mielestäni Kafkan unimaista maailmaa varsin hyvin: ilman mitään selitystä päähenkilö on ja pysyy syöpäläisenä (eli jonkinlaisena torakkana, lukijalla on varsin vapaat kädet mielikuvan kehittelyyn) ja muu perhe yrittää jotenkin kummallisesti oppia elämään uuden tilanteen kanssa.
Rangaistussiirtolassa -novellissa kerrotaan hirvittävästä teloituskoneesta, jota vielä eräs upseeri ihailee- ehkä hän on ainoa. Kone ja teloitukset ovat aikanaan olleet suurta kansanhuvia, nyt vain haalistuva muisto menneistä kultaisista vuosista.
Osaa novelleista en sitten ymmärtänyt laisinkaan, mutta novellikokoelmien ilo piileekin mielestäni siinä, että mikäli jokin tarinoista ei miellytä niin jostain toisesta voikin saada sitten enemmän irti. Pienestä haastavuudestaan huolimatta Kafka oli myös varsin oivallista luettavaa aamujunaan, vaikka Rangaistussiirtolassa olikin tarinana niin vahva, että se lähestulkoon aiheutti pahoinvointia. Samalla itselleen saa tahattomasti "älykön leiman". Eräs keskustelu meni suunnilleen näin:
"Mitäs sie nyt luet?"
"No iltaisin xxx (en enää muista mikä sillä hetkellä oli menossa) ja aamun junakirjana on nyt Kafkaa."
Mielenkiintoisia mielenmaisemia, suosittelen lämpimästi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti